Mini-historiikki

1906

Perustamisvuosi. Suomen Rakennusmestariliiton Helsingin haaraosaston perustava kokous pidettiin 14.2.1906 Hotelli Kalevassa.

1913

Rakennusmestariliitto vuokrasi Mikonkatu 11:stä huoneiston, johon muuttivat myös Helsingin suomen- ja ruotsinkieliset osastot. Tiloihin muutti myös Rakennustaito -lehden toimitus.

1920

Oman toimitalon hankinta. Rakennusmestariliiton Helsingin osasto osti Fredrikinkatu 51 ja 53 tontit. Tonteilla sijaitsi silloin kaksi kivi-puutaloa, jotka kunnostettiin. Helsingin osaston ensimmäinen kuukausikokous omassa talossa pidettiin lokakuussa.

1932

Rakennusmestarien talo valmistui. Työt toteutettiin ilman rakennusaikaista lainaa. Projektia olivat tukemassa taloudellisesti, lainojen muodossa niin Helsingin osaston jäsenet, rakennusmestarikerho sekä ompeluseura. Urakoitsijoiden ja rakennustarviketoimittajien kanssa saatiin solmituksi sopimuksia, joiden vakuutena oli taloon kiinnitetyt velkakirjat. Apuna projektissa olivat aikanaan myös Suomen Rakennusmestariliitto, Vakuutusosakeyhtiö Louhi ja Suomen Rakennustyönantajaliitto.

1936

Rakennusmestarit saivat oman ammattisormuksensa. Rakennusmestariliiton hallitus hyväksyi uuden sormuksen, jonka pyöreään kantaan oli mustalle emalipohjalle upotettu liiton kultainen merkki, harppi ja kolmio seppeleen ympäröimänä.

1940

Yhdistys julisti haettavaksi toimistonhoitajan toimen. Tämä monitahoinen toimi sisälsi silloin yhdistyksen sihteerin ja rahastonhoitajan tehtävät, rakennusainenäyttelyn hoidon sekä Rakennusmestarien talon isännöitsijän tehtävät.

1953

Rakentajain Kone Oy, myöhemmin Rakentajain Konevuokraamo Oy perustettiin. Helsingin yhdistys merkitsi yhtiön osakkeita miljoonalla markalla, tullen täten yhtiön perustajaosakkaaksi.

1955

Helsingin yhdistyksen ensimmäinen oma lehti ”Helsingin Rakennusmestari” sai alkunsa.

1961-1965

Rakennusmestarien talo kävi suunnittelukilpailun kautta läpi ison muutoksen. Uusi talo valmistui kesäkuussa 1964. Uuden osan valmistuttua aloitettiin taasen talon vanhan osan saneeraaminen. Rakennusmestarien talon vihkijäisjuhlaa juhlittiin 2. joulukuuta 1965.

1973

Yhdistys allekirjoitti Helsingin kaupungin kanssa vuokrasopimuksen Kallioniemi – nimisen kiinteistön vuokraoikeudesta. Kallioniemi vakiinnutti tulevina vuosina paikkansa yhdistyksen kesänvietto- ja virkistyspaikkana. Kallioniemeä peruskorjattiin ennen yhdistyksen käyttöönottoa reilulla kädellä. Ensimmäisenä kesänä vieraskirjaan kertyi yli 2000 kävijän nimet.

1982

Keskusliiton ja yhdistyksen sääntömuutokset mahdollistivat jatkossa nuorjäsenten, eli nykyisellään opiskelijajäsenten liittymisen yhdistykseen. Yhdistys on siis ollut aktiivinen teknillisten oppilaitosten ja niiden opiskelijoiden kanssa jo lähes 50-vuoden ajan.

1995

RKL-Raati perustettiin. Helsingin yhdistyksellä oli RKL-Raadissa alkuvaiheessa suuri painoarvo.

1999

Ensimmäinen Mestari-ilta järjestettiin. Ennen Mestari-iltoja yhdistyksessä järjestettiin niiden sijaan kuukausikokouksia.

2002

Yhdistyksen nimi muutettiin Helsingin Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK ry:ksi.

2012

Yhdistykseen perustettiin Nuorten kerho, jonka tavoitteena on aktivoida työssäkäyviä jäseniä sekä opiskelijoita mukaan yhdistyksen toimintaan.

2013

Kallioniemi on ollut yhdistyksen käytössä vuodesta 1973 lähtien peräti 40 vuotta. Kallioniemessä muisteltiin 24.5 menneitä juhlan merkeissä.

Lähteet:
Helsingin Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK – 1906 – 2006 Mestarien yhdistys 100 vuotta, Lauri Seppänen
Yhdistyksen toimintakertomukset